Kristinusko perustuu pitkälti Raamatun sanomaan, joten ei ole perusteetonta pohtia, voiko Raamattuun oikeasti luottaa. Onko se totta?

Raamattu on yksi kirjallisuushistorian merkittävimmistä kirjoista ja maailman eniten luettu ja käännetty kirja, joten jo siitä näkökulmasta on hyödyllistä tutustua Raamattuun ja tietää, mitä se pitää sisällään.

Raamatussa on kuitenkin valtavan määrän omituisia tarinoita ja suoranaisia ihmeitä, minkä takia sitä voi olla vaikea uskoa ja joskus jopa ymmärtää. Mikä tekee siitä niin erikoisen kirjan, että vielä tänäkin päivänä miljoonat ihmiset lukevat sitä ja uskovat siihen? Miten se poikkeaa muista pyhistä kirjoituksista?

Raamattu on syntynyt useiden kirjoittajien kynästä

Raamattu on kirjoitettu yli 1400 vuoden ajanjakson aikana ja sitä on kirjoittanut 40 kirjoittajaa, kolmella eri kielellä. Jo tämä tekee siitä hyvin poikkeuksellisen teoksen, sillä suurin osa muiden uskontojen pyhistä kirjoista on pääosin vain yhden tai muutaman kirjoittajan (tai puhujan) kirjoittamia tai heidän seuraajansa muistiin merkitsemiä kirjoja (Buddha: Tripitaka n. 500–450 eKr, Kung Fu-tse: Keskustelut, n. 500 eKr, Laoz: Daodejing, n. 500 eKr., Muhammed: Koraani 610–652 jKr9. (Toisin kuin yleisesti väitetään, Koraanin todelliset kirjoittajat ovat Zaid ibn Thabit, Ibn Masud, Ibn Ka'b ja Abu Musa, joiden laatimasta kolmesta koraanista kerättiin ja kanonisoitiin nykyinen Koraani kalifi Uthman ibn Affan käskystä.)1.

Kristittyjen Raamatussa on 66 kirjaa, jotka jakaantuvat kahteen osaan: Vanha testamentti (39 kirjaa), joka on identtinen juutalaisten hepreankielisen Raamatun kanssa, ja Uusi testamentti (27 kirjaa), joka on kirjoitettu kreikaksi. 6 ja 10

Monta kirjaa, mutta yksi tarina

Raamatun tutkiminenRaamatun kaikki kirjat, ensimmäisestä viimeiseen, puhuvat ristiriidattomasti samasta Jumalasta ja samoista tapahtumista, mikä tekee Raamatusta merkityksellisen kirjan. Kaikki opetukset sointuvat saumattomasti yhteen ilman ristiriitoja, luoden yhtenäisen kokonaisuuden ja selkeän sanoman.

Raamattu sanoo suoraan olevansa Jumalan puhetta luomilleen ihmisille. Se ilmoittaa selkeästi, että vaikka ihmiset kirjoittivat sanat alas, Jumalan Pyhä Henki ohjasi heidän kirjoitustaan ja sanojaan niin, että he kirjoittivat juuri sitä, mitä Jumala halusi ihmisille sanoa. Kyseessä on siis jumalallinen ilmoitus.

Lyhyesti tiivistettynä Raamattu on rakkaustarina, joka kertoo Isästä, joka menetti lapsensa traagisella tavalla, mutta tekee kaikkensa saadakseen heidät takaisin. Siinä käydään hurjia taisteluja Pahaa vastaan, ja uppiniskaiset lapset mokailevat kaikin mahdollisin tavoin, mutta lopulta Isän oma jumalallinen Poika päättää uhrata itsensä ja ostaa lapset vapaiksi Pahan orjuudesta omalla verellään, kuolemalla heidän puolestaan. Isä herättää uhrautuneen Poikansa kuolleista, minkä jälkeen Poika palaa kotiin ja lähettää seuraajilleen Totuuden Hengen varustamaan ja ohjaamaan jokaisen pelastusta haluavan lapsen takaisin Isänsä luokse, jossa heidän  tarvitse enää ikinä kärsiä vilua, kipua, surua, nälkää eikä janoa. Palatessaan takaisin langenneeseen maahan, Poika tuhoaa Pahan ja kaikki tämän kätyrit lopullisesti ja koittaa uusi, ihana rauhan aika, jossa Isän rakkaus vallitsee.6

Jumala ilmoittaa itsensä historiassa

Toisin kuin suurin osa maailman pyhistä kirjoituksista, Raamattu on ensisijaisesti historiallinen kirja eikä mytologinen tai filosofinen teos. Kaikki tapahtumat ovat sidoksissa konkreettisiin historiallisiin henkilöihin, tapahtumiin ja paikkoihin. Jumala osoittaa voimansa ja tahtonsa historian tapahtumissa ja tunnettujen ihmisten elämissä.

Vanha Testamentti seuraa Israelin kansan historiaa tuhansien vuosien ajanjaksolla. Uusi testamentti kertoo Jeesus Nasaretilaisen sekä hänen seuraajiensa elämästä. Kirjoituksissa on runsaasti viitteitä yleisesti tunnettuihin tapahtumiin ja tilanteisiin. Tarinoissa on mainittu konkreettisia ihmisten nimiä sukulaissuhteineen, jotta aikalaiset kuulijat varmasti tiesivät kenestä ja mistä tapahtumasta puhuttiin. Kirjoitukset kirjoitettiin ylös silminnäkijöiden toimesta ja niitä luettiin julkisesti seurakunnalle aikana, jolloin suurin osa silminnäkijöistä on ollut vielä elossa. Kirjoitukset vahvistettiin siis todenpitäviksi tuhansien todistajien vahvistuksella. Myös Raamatun ulkopuoliset historialliset kirjoitukset sekä israelilaisten ja kristittyjen vainoajien kirjoittamat kirjoitukset ja arkeologiset kaivaukset ovat vahvistaneet raamatunkertomukset tositapahtumiksi. Evankelista Luukasta pidetään yhtenä parhaana ja luotettavimpana historiankirjoittajana.1, 6, 10, 11

Raamatun profetiat toteutuvat

Muista kirjoista poiketen Raamattu on merkittävä teos jo yksinomaan profetioidensa tähden. Raamatussa on kerrottu yli 8000 tulevaisuuden ennustusta, joista yli 80 % on jo toteutunut. Monet ennustuksista annettiin satoja, jopa tuhansia vuosia ennen niiden toteutumista. Osa toteutui samana päivänä, vain muutamaa hetkeä myöhemmin. Joidenkin toteutumista vielä odottelemme – onneksi.1, 6, 10, 11

Osa profetioista viittaa sekä kyseisen hetken historialliseen tilanteeseen, että kaukaiseen tulevaisuuteen – Israelin kansan kohtaloon ja Jeesuksen syntymään sekä toisen tulemisen aikaisiin maailman tapahtumiin.

Jeesuksen syntymästä, persoonasta, maanpäällisestä elämästä, toiminnasta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta on annettu Vanhassa testamentissa yhteensä yli 360 profetiaa, jotka hän täytti kirjaimellisesti. Jeesus ennusti myös itse tulevia tapahtumia, muun muassa oman kuolemansa, rahan löytymisen kalan suusta, aasin varsan löytymistavan, Pietarin lankeemuksen, oman ylösnousemuksensa sekä Jerusalemin temppelin tuhoamisen, mikä tapahtui vuonna 70 jKr, n. 40 vuotta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.2 ja 3

Raamatun ohje todellisen profeetan tunnistamiseksi on arvioida ja arvostella hänen ennustuksensa – jos ennustus toteutuu, profeetta on saanut sanomansa Jumalalta. Jos se ei toteudu, kyseessä on ihmisen oma sepustus. Raamattu siis suorastaan kehottaa meitä olemaan skeptisiä ja tutkimaan asioita.

Raamatussa on myös Jumalan pysyviä lupauksia ja varoituksia tulevaisuudesta, jotka tulevat toteutumaan aina, kun niille annetut ehdot täyttyvät. Tällaisia ovat mm. Israelin kansaa ja muitakin kansoja ja yksilöitä koskevat siunaukset ja kiroukset: kun kansa nöyrtyy Jumalan edessä, se saa siunauksina hyvinvointia ja rauhaa, mutta kun kansa kääntyy pois Jumalasta ja sen keskuudessa rehottavat synti, ahneus, haureus, aviorikokset ja väkivalta, niistä seuraa katastrofeja. Luonnonlaeista tuttu syyn ja seurauksen laki: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." toimii ehdottomana lakina myös moraaliasioissa. Jumala kurittaa kapinoivaa kansaa ensin kuivuudella, nälänhädällä, epidemioilla, luonnonkatastrofeilla ja sodalla, ja jos kansa ei niistä huolimatta kadu syntejään ja käänny takaisin Jumalan puoleen, kansa hävitetään. Jumala on oikeudenmukainen, mutta onneksi armollisen pitkämielinen. Hän varoittaa ensin useaan kertaan ja antaa meille aikaa tehdä parannuksen. Historia on todistanut, että tämä pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Ei ole sattumaa, että kristillisille arvoille rakennetut Länsimaat ovat hyvinvointivaltioita ja muihin jumaliin uskovat kansat elävät köyhyydessä ja jatkuvien sotien keskellä. Oleellista on kuitenkin kysyä: mihin suuntaan olemme menossa? 6, 7

Selkein todistus Raamatun profetioiden toteutumisesta saatiin, kun juutalaiset palasivat takaisin omaan maahansa ja Israel perustettiin uudelleen vuonna 1948, peräti 1878 vuoden hajaannuksen jälkeen, aivan profetioiden mukaisesti. Jälleenrakentamisen aika jatkuu yhä ja niinpä saamme tänäkin päivänä seurata Raamatun profetioiden toteutumista ihan vain maailman uutisia seuraamalla. Myös ilmastonmuutos on luvattu meille Raamatussa, joten siinäkään ei ole mitään yllättävää. Koronaakin osattiin jo odottaa. Raamattu on siis äärimmäisen mielenkiintoinen kirja.

"Ei ole mitään uutta auringon alla." (Kuningas Salomo, Saarnaajan kirja 1:9)
"Kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen" (Jeesus Nasaretilainen, Matteuksen evankeliumi 26:56).

Raamattu innoittaa tieteelliseen tutkimukseen

Raamattu on eniten tutkittu kirjallinen teos. Arkeologit ovat urakalla tutkineet Vanhan testamentin kertomuksia ja löytäneet runsaasti aihetodisteita raamatunkertomusten tueksi. Viimeisten vuosikymmenten aikana lähes kaikki raamatunkertomukset on vahvistettu arkeologisten löytöjen avulla.4, 5, 11

Raamatun kirjoituksia on kopioitu vuosisatojen aikana useaan kertaan, jotta ne säilyisivät meidän päiviimme saakka. Vanhan testamentin aikana kopiointi oli erittäin tarkkaa ja noudatti pyhiä seremoniallisia vaatimuksia. Yhdenkin virheen jälkeen koko sivu oli kirjoitettava uudestaan. Kopiointivirheitä ei ole havaittu merkittävässä määrin. Tuhansien säilyneiden kirjakääröjen ja käsikirjoitusten perusteella voidaan vahvistaa, että Raamatun sanoma on säilynyt nykysukupolvelle luotettavana ja lähes muuttumattomana.4, 6, 10, 11

Raamattu esittää Jumalan Luojana, joka on asettanut selkeät lait luomakunnalleen ja mitannut äärimmäisen tarkasti tähtien ja planeettojen radat ja etäisyydet. Luonnon toiminta ja tutkijoiden havainnot tukevat tätä käsitystä. Länsimainen tiede onkin saanut alkunsa kristittyjen tutkijoiden havainnoista, kun he ovat tutkineet Luoja-Jumalan ihmeitä ja lainalaisuuksia. Koska kaikki on luonnossa niin järjestelmällistä ja tarkkaa, sitä voidaan tutkia. Jos asiat ja ilmiöt olisivat pelkkää sattumaa, niitä ei voitaisi edes tutkia, koska todennäköisyyksiä, muutoksia ja mutaatioita olisi liikaa. Jumala suorastaan käskee ihmistä tutkimaan luomakuntaa, koska hän on ilmoittanut siinä itsensä sekä oman luonteensa.

Raamattu matemaatikon käsissä

1800-luvulla matemaatikko Ivan Panin löysi Raamatun alkuperäisteksteistä salaperäisen matemaattisen kaavan ja pyhitti koko elämänsä sen tutkimiseksi. Jokainen heprean ja kreikan kielen kirjain toimii myös numerona. Panin huomasi, että tietyt kirjaimet ja sanat toistuvat säännöllisesti seitsemän kertotaulun mukaisesti. Tutkittuaan asiaa, hän todisti, että Raamatun jokainen kirjain, sana ja lause muodostavat systemaattisen tarkan ja äärimmäisen monimutkaisen matemaattisen laskukaavan, joka rikkoutuu välittömästi, jos jotain jakeita tai sanoja yritetään vaihtaa tai siirtää eri järjestykseen. Panin havaitsi, että laskukaava jatkuu yhtenäisenä Vanhasta testamentin ensimmäisestä jakeesta aina Uuden testamentin viimeiseen jakeeseen asti. Vastaavaa matemaattista kaavaa on sittemmin yritetty löytää muista pyhistä kirjoituksista, Koraanista, heprean ja kreikankielisistä teoksista ja muunkielisistä maallisista kirjoituksista, mutta turhaan.

Raamatun matemaattiset kaavat ovat niin monimutkaisia ja erilaisia esiintymiä on niin paljon, ettei kaava ole voinut syntyä vahingossa tai sattumalta. Tutkijat yrittivät tietoisesti jäljitellä Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun matemaattisia kaavoja, mutta joutuivat toteamaan, että tiukkaa matemaattista kaavaa noudattamalla muutamankin jakeen mittaisen järkevän tekstin aikaansaaminen on äärimmäisen työlästä ja aikaa vievää. Kokonaisen kirjan kirjoittaminen sillä tekniikalla on inhimillisesti mahdotonta. Siitä huolimatta Raamatun kirjoittajat kykenivät kirjoittamaan erittäin selkeää ja helppolukuista tekstiä, runoja ja proosaa tekstirakenteen salaperäisestä matemaattisesta kaavasta huolimatta, toisistaan riippumattomina, eri aikakausina ja eri kielillä. Löydös on niin merkittävä, että tämä agnostikkona tunnettu matemaatikko sai riittävän vahvan tieteellisen vahvistuksen siitä, että Jumala on todellakin olemassa ja toiminut Raamatun kirjoittajien taustavaikuttajana. Kirja on todellakin Pyhän Hengen kirjoittama. Löydöksensä seurauksena Ivan Panin tuli uskoon. Tänäkin päivänä Jumala todistaa olemassa olonsa saman matematiikan avulla kasveissa, eliöissä, biologiassa, fysiikan laeissa, tähtitieteessä ja todennäköisyyslaskennan avulla. Jumala on älykäs, matemaattisen tarkka suunnittelija. 8

Raamattu oikeustieteen tutkijan käsissä

Lee Strobel, skeptikko, ateisti ja tutkiva oikeustieteen journalisti, kimpaantui kuulleessaan vaimonsa tulleen uskoon. Niinpä hän avasi 2000 vuotta vanhan murhatapauksen ja alkoi tutkia sitä käyttäen kaikkia nykyaikaisia oikeustieteellisiä tutkimusmetodeja. Kyseessä oli Jeesus Nasaretilaisen murha, galilealaisen miehen, joka väitti olevansa Kristus, juutalaisten odottama Messias, ja Jumalan Poika.

Strobel kävi huolellisesti läpi kaiken kirjallisen todistusaineiston: silminnäkijätodistukset, Raamatun ulkopuolisen dokumentoidun todistusaineiston, tieteelliset ja arkeologiset todisteet sekä kaikki vastatodisteet. Sen jälkeen hän teki tarkan henkilöanalyysin Jeesuksesta, selvitti psykologiset todisteet, luonnetodisteet ja sormenjälkitodisteet eli vastasiko Jeesuksen henkilökuva Messiasta, joksi Hän itse itseään väitti. Sen jälkeen hän tutki Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen todistusaineistoa lääketieteellisen todistusaineiston, silminnäkijäkertomusten ja muiden aihetodisteiden perusteella. Tutkimus kesti yli kuusisataa päivää ja sisälsi tapaamisia lukuisten asiantuntijoiden kanssa eri puolilla maailmaa.

Lee Strobelin alkuperäinen ajatus oli todistaa tieteellisten todisteiden avulla vaimolleen, että tämä uskoi pelkkään satuolentoon. Lopulta hän joutui kuitenkin itse toteamaan, että todisteet Jeesuksen puolella olivat kiistattomia.
Häkeltyneenä tutkija totesi : ”Kaikki viittasi siihen, että Jeesuksen ylösnouseminen oli todellinen historiallinen tapahtuma. Mieleni ei enää kyennyt tuottamaan yhtään selitystä, joka sopisi historian todistukseen läheskään niin hyvin kuin se johtopäätös, että Jeesus oli se, kuka hän sanoi olevansa: Jumalan ainoa Poika.” - -- ”Minun oli vastattava kysymykseen: ’Mitä nyt?’ Jos kaikki nämä todisteet olivat totta, miten se vaikuttaisi minun elämääni?”11

Lee Strobel kirjasi itselleen ylös kahdeksan seuraamusta ennen kuin hän teki elämänsä suurimman päätöksen:

  • Jos Jeesus on Jumalan Poika, niin hänen opetuksensa ovat enemmän kuin vain hyviä ajatuksia viisaalta opettajalta; ne ovat jumalallisia totuuksia, joiden varaan voin varmuudella rakentaa elämäni.
  • Jos Jeesus asettaa moraalin raamit, minulla voi olla horjumaton perusta valinnoilleni ja päätöksilleni. En enää joutuisi perustamaan niitä lentohiekan tavoin vaihtuville arvoille, joita ohjasivat oman edun tavoittelu ja itsekeskeisyys.
  • Jos Jeesus todella nousi kuolleista, hän elää tänään ja voin kohdata hänet henkilökohtaisesti.
  • Jos Jeesus voitti kuoleman, hän voi avata myös minulle oven iankaikkiseen elämään.
  • Jos Jeesuksella on jumalallinen valta ja voima, hän pystyy johdattamaan ja auttamaan minua ja muuttamaan minut, kun seuraan häntä.
  • Jos Jeesus omakohtaisesti tietää, mitä kärsimys ja menettäminen tarkoittavat, hän pystyy lohduttamaan ja rohkaisemaan minua tässä synnin turmelemassa maailmassa, jonka kuohuista hän itse ennalta meitä varoitti.
  • Jos Jeesus rakastaa minua, kuten sanoo, niin hän haluaa minun parastani. Se tarkoittaa, ettei minulla ole mitään menetettävää, mutta paljon voitettavaa, kun annan elämäni hänelle ja etsin hänen päämääriään.
  • Jos Jeesus on se, kuka hän väittää olevansa (ja muista, ettei kukaan muiden suurten maailmanuskontojen perustajista ole edes esittänyt olevansa Jumala!), niin hän on minun Luojani ja hänellä on oikeus saada kunnioitukseni, kuuliaisuuteni ja palvontani.

Lee Strobel teki oman uskonratkaisunsa tieteellisiin todisteisiin perustuvana loogisena järjen päätöksenä. Ratkaisun tehtyään hän sai tulla Jumalan lapseksi ja pääsi osalliseksi Jumalan armosta ja rakkaudesta, mikä antoi hänelle uusia, henkilökohtaisia todisteita.11

Mikä on sinun päätöksesi?

Jos mieleesi nousee vielä epäilyksiä Raamatun luotettavuudesta, lähde itse rohkeasti tutkimaan. Totuus ei pelkää valoa eikä tutkimista. Etsi kaikki haluamasi todisteet – Elävä Jumala haluaa tulla löydetyksi. Siksi Hän on meille Raamatun antanutkin.

Lähteitä ja lisälukemista:

1 Ahvenainen, Martti: Kristinusko ja Islam. Aikamedia. Keuruu 2017.

2 AccordingtotheScriptures.org: "354 Prophecies Fullfilled in Jesus Christ" URL: http://www.accordingtothescriptures.org/prophecy/353prophecies.html (4.8.2015)

3 Bible Probe: "365 Messianic Prophesies" URL: http://www.bibleprobe.com/365messianicprophecies.htm (4.8.2015)

4 Horn, Siegfried H.: Lapio ja Raamattu. Arkeologin matkassa Raamatuin mailla. Kirjatoimi, Tampere 1976.

5 Ojala, Pauli & toim.: Usko & Tiede. Tietoperusteita luomakunnan älykkäälle suunnittelulle. Suomalainen Putkimies oy, Viestipaino Oy, Tampere 2014.

6 Pawson, David: Raamattu Avautuu I, Vanha testamentti + Raamattu Avautuu II, Uusi testamentti. Toim. Andy Peck. Lighthouse NEtwork Ltd / TV7 kustannus 2007. Suom. Marketta Ruishalme.

7 Sandford Paula & John: Sisäinen muuttuminen. Suomen Elijah ry, 2016. Suom. Päivikki Ukkonen.

8 Science Proves the Bible:
Sabiers, Karl: "Astounding New Discoveries." Christian Books for the World. Los Angeles, 1948. URL: http://www.ubm1.org/?page=science (8.8.2012)

9 Seppänen, Juha: "Uskontojen pyhät kirjat." URL: http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/ue1/602.html (20.7.2017)

10 Steward, Don: Mikä Raamattu on? 99 kysymystä ja vastausta Raamatusta. WSOY, Porvoo, Juva 1988. Suom. Salme Moksunen.

11 Strobel, Lee: Tapaus Kristus. Aikamedia, Jyväskylä 2005.